keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Ensimmäisiä dialogitreenejä oppilaiden kanssa

Kuva: Hanna Walden


Luojan kiitos Hanna ja Johannes kävivät vierailulla koulullamme, koska siksi oli pakko ryhtyä vihdoinkin sanoista tekoihin. Päätin lähteä liikkeelle reippaalla kokeiluasenteella ja luottaa sekä oppilaisiin että prosessiin. Kirjoitin seinälle itselleni sekä oppilaille muistutukseksi dialogin periaatteet ja sitten vaan tuolit rinkiin.

Ensimmäisiksi koekaniineiksi osui oma valvontaluokkani. Meillä oli vierailun aikaan lyriikkajakso kesken, ja oli vähän hankalaa tajuta, mikä voisi olla treeniemme teema/aihe. Koska kohta on yhteishaun ja päättöarvioinnin aika, ja kyseessä oli oma valvontaluokkani, päädyin johonkin sellaiseen muotoiluun, että tarkoitus oli keskustella siitä, mitä haasteita ja toisaalta mahdollisuuksia ysin kevääseen liittyy ja miten haasteista on mahdollista selvitä ja mahdollisuuksiin tarttua. Aihe ja tilanne osoittautuivat lievästi sanottuna haastavaksi. No kuvitelkaa itse: joukko teinejä riisutaan kaikesta elektroniikasta ja istutetaan rinkiin, jossa istuvat myös heille täysin tuntemattomat Hanna ja Johannes ja lisäksi oman koulun rehtori + minä. Voin kertoa, että dialogi ei lähtenyt kovin vuolaasti virtaamaan :).

Kun tunti päättyi, luokkaan tupsahti seuraava ysiluokka, joka sen kummempia ihmettelemättä kävi rinkiin istumaan. Ja niinhän siinä sitten kävi, että harjoitukset alkoivat spontaanisti myös heidän kanssaan. Piti vaan lennosta kehittää joku vähän sytyttävämpi ja toimivampi aihe, ja niin päädyimme keskustelemaan oppilaiden kokemuksista ja ajatuksista #MOI-tehtäviin liittyen. Edelleen pulmana tietysti oli, että lähimainkaan kaikki eivät osallistuneet keskusteluun ollenkaan, mutta se varmaan johtui ainakin osittain jännittävästä tilanteesta.

Harjoitukset jatkuvat



Sittemmin harjoitukset ovat alkaneet myös kasien kanssa, ja tähän mennessä kaikkien kolmen opettamani kasiluokan kanssa ringissä on istuttu jo vähintään kolme-neljä tuntia. Ja kehitys ja kokemukset ovat lievästi sanottuna innostavia!!!

Aiheenamme on suunnitella genrekirjallisuuden jakso. Toisin sanoen oppilaiden tehtävänä on suunnitella ja päättää itse kaikki: Mitä on tarkoitus oppia? Mitä ja miten teemme? Mitä ja miten ja kuka arvioi? Paljonko käytetään aikaa etc. Valmista ei ole tullut yhdenkään ryhmän kanssa ja se juuri tässä onkin nyt jotenkin ihan parasta. Nyt ei tyydytä mihinkään puolivillaiseen ja näennäiseen muka-osallistamiseen, vaan nyt jatketaan suunnittelua niin pitkään, että syntyy oikeasti hyvää, ja suunnitelma koskee ja siihen sitoutuvat ihan kaikki. Olen niin innoissani, etten meinaa pysyä nahoissani! Olen nyt jo nähnyt laadultaan sellaisia keskusteluja, etten sellaisia ole nähnyt omilla tunneillani pitkään aikaan, jos koskaan. Ja mikä parasta, olen nähnyt koko luokan nauravan yhdessä! Se on niin mahtavaa!

Olen tähän mennessä itse oppinut seuraavaa:
  • Aluksi on hyvä käyttää jotain (palloa tms.) puheenvuoron osoittamiseen. Kiitos vinkistä/muistutuksesta Johannes! Se jolla on pallo, sillä on puheenvuoro, muut kuuntelevat. Tämä on hyvä systeemi kahdesta syystä: 1. Oppilaat saavat tukea siihen, että yksi puhuu kerrallaan ja 2. se ohjaa keskustelua kulkemaan oppilaiden välillä, eikä aina opettajan kautta. Tarkoitushan on päästä mahdollisimman pian siihen, että opettaja on hiljaa. Oppilaat jo huomauttelevatkin minulle, jos huutelen väliin, että: "Hei, ei sulla ole palloa!"
  • Jos tulee tavalla tai toisella liian vaikeaa - ja muutenkin! - kannattaa välillä leikkiä. Tänään yksi ryhmä aloitti minua rinkiin odotellessaan spontaanisti zen-laskennan. Toinen "leikki", joka on osoittautunut suosituksi ja jota oppilaat itse ehdottavat usein, on ihan vaan yksinkertaisesti keksiä yhdessä tarinaa sana kerrallaan. Oppilaat ovat tottuneet tekemään sitä siten, että vuoro kiertää järjestyksessä. Olemme nyt kuitenkin tuunanneet sääntöjä sellaisiksi, että vuoro siirtyy vain sellaiselle henkilölle, joka haluaa sen ottaa. Eli vuoron saa siirtää palloa heittämällä vain sellaiselle henkilölle, joka tavalla tai toisella osoittaa haluavansa sen. Tämä tietysti johtaa siihen, että varsinkaan aluksi lähimainkaan kaikki eivät osallistu, mutta se ei haittaa yhtään koska: #oppimisenhitaudenlaki! Olemme nimittäin tutkailleet hyvällä menestyksellä esimerkiksi sitä, mikä kaikki vaikuttaa siihen, jos pallo eli vuoro pyörii koko ajan samoissa käsissä. Ja etsineet erilaisia keinoja, miten osallistumista voisi lisätä. Ja jokaisesta edistysaskeleesta ja hyvästä huomiosta olemme iloinneet yhdessä. 
Kerron vielä lopuksi, että tänään yksi luokka päätyi omin avuin keskustelemaan siitä, että mitä jos he valitsisivat keskuudestaan neljä henkilöä tekemään hyvät oppimissolut genrejaksoa varten. Ja sitten käytiin aivan jäätävän hyvää keskustelua siitä, millaisia näiden henkilöiden pitäisi olla ja kuinka heidän pitäisi tehtävä hoitaa.  Sitten jokainen sai ehdottaa ja perustella, ketkä sopisivat tehtävään erityisen hyvin. Niin sydäntälämmittävää oli, että he halusivat jatkaa ja jatkaa keskustelua, ja he keksivät jatkuvasti lisää hyviä ehdokkaita ja perusteluja. Tämä oli erityisen sykähdyttävää siksi, että luokka on aika haastavan luokan maineessa, ja oppilaat itse ovat valittaneet usein, että heillä on huono luokkahenki. Luulen, että tämän ryhmän kanssa päädymme vielä erittäin hyvin toimivaan lilla trenare -systeemiin :)

Miten tämä voi olla näin yksinkertaista!?!