Taulun kartanolla opittua

Kokoonnuimme tammikuussa kirpeässä pakkassäässä Taulun kartanolle johtavien ajatusten äärelle. Tästä kerrasta jäi minulle erityisesti mieleen tietysti se, että sain harjoitella lillatrenarena toimimista. Se oli sekä helpompaa että vaikeampaa kuin edeltäkäsin olin kuvitellut.

 Koko viikonlopun mietin erityisesti sitä, miten minun on tarkoitus osallistua tiimin tehtäviin. Yritin osallistua erityisesti kuuntelemalla, välillä paremmalla, välillä huonommalla menestyksellä. Erityinen tulikaste oli synnytys. En meinannut millään tajuta, mitä olemme tekemässä. Ymmärsin taas kerran todella kouriintuntuvasti, että pelkään kyllä ihan sikana mokaamista, ja näköjään lillatrenarena se vain korostui.

Kaiken kaikkiaan  tämä oli minulle parasta mahdollista dialogiharjoitusta. Olen usein puuhakas  ja kärsimätön ihminen, ja siksi on todella terveellistä, kun on pakko yrittää malttaa mielensä. On ihmeellistä katsoa, miten asiat lutviutuvat, vaikka ei tekisi mitään. Tiimimme oli ihan huippu, ja se teki tavallaan omasta tehtävästäni paradoksaalisesti haastavan.  Erityisesti hyvin toimivan tiimin toimintaan olisi niin houkuttelevaa loikata avorinnoin mukaan. Ja kun tiimi toimii itseohjautuvasti, ei lillatrenarea näytä tarvittavan lainkaan. Se on lillatrenarelle hämmentävää. Se tuntuu jotenkin liian hyvältä ollakseen totta. On kokoajan sellainen tunne, että onkohan nyt jotain, mitä minun pitäisi nyt hoksata, mutta en hoksaa.

Johtavat ajatukset ovat minulle edelleen vähän hämäriä. Edelleen minulta menevät visiot ja missiot helposti sekaisin. En tiedä, mistä johtuu. Ehkä siitä, että niiden pohdiskelu ei vanhastaan kuulu riviopettajan peruskauraan. Sitä jäin miettimään, että kun ensi syksynä saan uudet seiskaluokat käsiini, niin ehkä silloin olisi hyvä sauma aloittaa johtavista ajatuksista.

Ja kaiken kaikkiaan en osaa koko touhusta kiteyttää oikein mitään. Silti minulla on sellainen tunne, että opin koko ajan merkityksellisiä asioita. Tämä juuri äsken Twitterissä silmien ohi vilahtanut twiitti jollakin tavalla sanoittaa tunnelmia. Että nyt ei olla hahmottelemassa mallia vaan metodia. Ei projektia vaan protyyppiä. Nyt olennaista ei ole Tiimiakatemian käytäntöjen kopioiminen vaan ihan oikea ymmärtäminen. Se vaatii aikaa, koska #oppimisenhitaudenlaki ja siksi en ole huolissani, vaikka ajatukset ovat edelleen vähän usvaisia.