sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Opettaja ilmaantuu, kun oppilas on valmis



Sitaatti on peräisin Johannes Partasen toimittamasta ja kokoamasta ällistyttävästä Tiimiyrittäjän & tiimivalmentajan parhaat kirjat -oppaasta. Sitaatti on sivulta 296, jossa kuvataan mm. Robin Sharman teosta Munkki joka myi Ferrarinsa. Oppaaseen on koottu tuhat maailman parasta kirjaa tiimivalmentajille, tiimiliidereille ja tiimiyrittäjille. Ihmeellinen sattuma on, että käsissäni olevan 26. painoksen esipuhe on päivätty syntymäpäivälleni. Lahjalta tämä todellakin tuntuu.

Minulla on tuo opas nyt sen takia, että kuten opeblogissani jo kerroinkin, minulla on käynyt nyt sellainen onni, että olen päässyt Tiimiakatemiaan opiskelemaan tiimivalmentajaksi! Tämä blogi on perustettu avoimeksi oppimispäiväkirjaksi tuolle matkalle.

Elämässäni on tapahtunut viimeisen vuoden aikana suuria muutoksia. Meneillään on massiivinen henkilökohtainen uudelleenarvioinnin aika. Vielä vuosi sitten kaikki tuntui paljon selvemmältä. Jos joku olisi silloin kysynyt vaikka, mitkä ovat arvojani tai tavoitteitani elämässäni, olisin varmaan osannut vastata suoralta kädeltä. Nyt juuri en enää osaakaan vastata. Mutta sitäkin varmempi olen siitä, että on korkea aika aloittaa toden teolla niiden pohtiminen.

Opinnot alkoivat 6.10. yhden päivän orientaatiolla Jyväskylässä. Ensi viikolla pääsemme tositoimiin. Edessä on neljänkymmenenkahdeksan tunnin leiri Hauholla Ilorannassa. Jännittävää! Sitä varten olemme saaneet kolme ennakotehtävää:


  1.  Laadi oma tiimivalmentajan filosofiasi. Versio 1.0
  2. Hahmottele omaa kilvoittelutehtävääsi.
  3. Lue 1-2 kirjaa teemaan liittyen ja hahmottele lukusuunnitelmaa.
Kovin paljon innostavampia eivät tehtävät voisi ollakaan. Ei muuta kuin töihin siis.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti